Teknologiateollisuuden Työkaari kantaa -työhyvinvointihankkeeseen on lähtenyt mukaan jo yli 60 erilaista yritystä ympäri Suomen.

Mukaan kannattaa lähteä juuri nyt, sillä hanke päättyy 31.10.2018. Vuoden aikana yrityksenne saa hankkeen työkalut ja opit käyttöönsä, ja niiden käyttäminen on mahdollista myös hankkeen päättymisen jälkeen. Hankkeeseen osallistuminen on maksutonta.

Hankkeeseen osallistuvilla työpaikoilla toteutetaan lähtötilanteen arvioinnin perusteella työhyvinvoinnin kehittämisprojekti yhdessä henkilöstön kanssa. Tarkoituksena on saada kehittämistyö osaksi arjen työtä.

Yrityskohtaisia kehittämisprojekteja tukevat

  • hankehenkilöstön apu ja tuki
  • Työkaari-verkostot eli työhyvinvoinnin toisilta oppimisen verkostot, joissa sparrataan toisia kehittämishaasteiden ratkaisemiseksi
  • tietopankki extranetissä, sisältäen mm. hyviä käytäntöjä
  • työkalut, kuten Yksilötutka-työhyvinvointikysely, Työkaarikeskustelu ja Pomotsekki
  • Ikätietoinen työpaikka -valmennus
  • seminaarit, joissa toisilta oppiminen pääosassa

Hankkeen avulla työpaikat saavat myös näkyvyyttä omalle työhyvinvoinnin kehittämistyölleen.

Tervetuloa mukaan innokkaaseen työhyvinvoinnin kehittäjien joukkoon!
Hankkeeseen voi rekisteröityä suoraan tästä!

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä! Projektipäällikkö Kirsi Mäkelä, kirsi.makela@teknologiateollisuus.fi, 050 5389 668

Lisätietoja:
www.työkaari.fi
Facebook
Twitter

Länsi-Suomen Työkaari-verkosto UTUlla.
Etelä-Suomen Työkaari-verkosto Kempillä.
Työhyvinvointi tehdään yhdessä -seminaari Helsingissä. Kuvaaja: Janne Luotola, Insinööriliitto

 

 

 

 

 

 

 

Ikätietoinen työpaikka -valmennus Tampereella.
Työhyvinvointia työkaarelle -seminaari Rovaniemellä.

 

 

 

 

 

 

 

Komasilla kehitetään työhyvinvointia.
Junttanin henkilöstö kuuntelee Teollisuusliiton Juha Pesolan sanomaa yhdessä tekemisen tärkeydestä.