Työkaari kantaa -hanke kiittää hyvästä yhteistyöstä hankkeeseen mukaan lähteneitä yrityksiä, yhteistyökumppaneita sekä muita toimintaamme osallistuneita! Teidän avullanne vuosi 2016 onnistui erinomaisesti!

Syksyn aikana Työkaari kantaa -hanke järjesti seitsemän seminaaria ja kaksi valmennusta, joihin osallistui yli 400 henkilöä. Ensi vuonna jatkamme näkyvästi ja Road Show’mme pysähtyy Lappeenrannassa, Rovaniemellä, Lahdessa, Porissa sekä Kuopiossa.  Tervetuloa mukaan!

Hankkeessa on jo mukana lähes 40 teknologiateollisuuden yritystä! Myös sinun työpaikkasi mahtuu mukaan!

Rentouttavaa joulun aikaa ja kehittämisintoa ensi vuodelle!

Kirsi Mäkelä, projektipäällikkö