Vielä on tilaa muutamille yrityksille, jotka haluavat tulla mukaan teknologiateollisuuden työmarkkinaosapuolien yhteiseen työhyvinvointihankkeeseen Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia. Luvassa on hyviä tuloksia ja entistä parempaa yhteistyötä johdon ja henkilöstön välillä.

– Hankkeen edelliseen vaiheeseen osallistuneet yritykset kertovat, että hankkeen aikana johtaminen ja esimiestyö paranivat, työaikajärjestelyt kehittyivät ja työtehtäviä osataan nyt räätälöidä entistä paremmin henkilöstön työkyvyn mukaan. Myös henkilöstön osaamisessa tapahtui selkeä parannus, kertoo projektipäällikkö Paula Varpomaa Teknologiateollisuus ry:stä.

Tammikuussa starttaava Työkaari kantaa – tuottavaa työhyvinvointia on jatkoa kaksivuotiselle Työkaari kantaa -hankkeelle. Työhyvinvoinnin kehittäminen ja työurien pidentäminen ovat edelleen keskiössä, mutta valmennuksissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös työelämän murrokseen ja tuottavuuden parantamiseen.

– Muutamia paikkoja on vielä vapaana, ja kannustan yrityksiä osallistumaan. Yritykset ovat arvostaneet hankkeessa käytettyjä työkaluja, vertaissparrausta ja tarjolla olevaa ulkopuolista apua. Erityinen arvo on myös sillä, että mukana ovat kaikki teknologiateollisuiden työmarkkinaosapuolet: Teknologiateollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN, Varpomaa tähdentää.

Kohderyhmänä ovat erityisesti pk-yritykset ja mikroyritykset, mutta suuremmatkin yritykset voivat osallistua yhdessä yritysverkostonsa kanssa. Osallistuminen on pk- ja mikroyrityksille maksuton.

 

Yhteydenotot:

Projektipäällikkö Paula Varpomaa, puh. 040 1525 778, e-mail: paula.varpomaa@teknologiateollisuus.fi

Lue lisää hankkeesta ja yritysten kokemuksista www.tyokaarikantaa.fi